Saahan pipareita jo paistaa, saahan?

sunnuntai 6. syyskuuta 2020

 




JOULUPIPAREITA PAISTAMASSA


Kyllä. Luit oikein! Lapset ovat kärttäneet jo viikko tolkulla, josko olisi mahdollista mitenkään jo paistaa pipareita. Eihän siinä muu auttanut, kuin hipsiä kauppaan ja etsiä taikina lpakastealtaasta - kokonaiset kaksi vaihtoehtoa olikin, ei taida olla alkusyksy ihan potentiaalista piparinpaistoaikaa olla :)












STRÖSSELIT LOPPU!


No tietenkin. Melkoisen päänvaivan meinasin saada koristelusta, sillä tottahan ne piparit pitää koristellakin! Sehän se on se tärkein asia, ei paistaminen, ei leipominen eikä ehkä niin syöminenkään, mutta se koristelu. Jonkin sokerikuorrutteen jämän löysin kaapista ja sillä onneksi päästiin jo pitkälle, mutta o ou, strösselit oli loppu. Näppäränä ja innovatiivisena äitinä keksin korvata nämä sokerihiput kookoshiutaleilla sekä unikon siemenillä - melkein kelpasi. Loppua kohden kelpasikin sitten jo vallan mainiosti, joten ihan jo näin vinkkinä kaikille:


Strösselin voi korvata unikon siemenillä!


Vaikka jouluun on vielä pitkä aika, nini on tämä kesäkin tuntunut loputtoman pitkälle - siis ihan hurjan pitkälle. Kesä on ollut sekä kiireinen, että ihanasti perhepainotteinen ja kyllä on puuhaa ja tekemistä ollut. Oma someahdistuskin laantui hiukan kesän aikana pitäessäni paussia ja hylätessäni kokonaan ison Instagram tilini: en kertakaikkiaan saanut siitä enää muuta irti, kuin ahdistusta, joten päätin sen poistaa nyt lopullisesti. Erittäin hyvä päätös ja helpottava. Nyt menen kevyemmällä otteella omalla pienellä tililläni, jota saa halutessaan tulla seuraamaan, mikäli minibloggaus täällä blogin ulkopuolella kiinnostaa:

@piirto_lifestyle  


Mutta hei, mites on, joko siellä maistuisi joulupiparit? :)

KOMPOSTIKÄYMÄLÄ KOTONA: KÄYTÄNNÖLLINEN VAI EI?

torstai 20. elokuuta 2020


Kaupallinen yhteistyö Biolanin kanssa

Ulkohuusi on varmasti monelle tuttu asia kesämökeiltä ja sinnehän se yhdistetään, kun huusista puhutaan. Mutta. Mitäpä jos omakotitalon pihasta löytyy ulkohuussi? Millaisia tunteita ja käytännön ajatuksia se herättää? Vaivalloista, hankalaa, epähygieenista? Vai ehkä kätevää ja ekologista? Meillä on ollut nyt Biolanin Kompostikäymälä Eco koko kesän käytössä ja kerronkin teille hiukan meidän kokemuksia käytännössä: miten meni, täyttyikö odotukset vai mentiinkö metsään ihan kokonaan? 







BIOLAN KOMPOSTIKÄYMÄLÄ ECO


Meille suurin syy kompostikäymälän hankintaan oli pienentää kodin harmaavesisäiliön tyhjennysväliä: umpisäiliö tyhjennetään 12 viikon välein ja toiveena oli mennä koko kesä ulkohuusin varassa myös ekologisesti ajatellen. Kompostikäymälä päästiin asentamaan hiukan ennen juhannusta tekemällä vanhaan huussin runkoon ensin rakenteellisia muutoksia ( meillä oli siis veski valmiina, mutta se ei ollut vielä käyttövalmis ) kompostikäymälää varten. Itse käymälä tuli valmiina pakettina ja se oli todella helppo asentaa eikä sitä varten tarvinnut rakentaa erikseen mitään kannakkeita tms vaan tämä jätettiin suoraan maata vasten. 

Kompostikäymälä valittiin meillä myös siksi, että sinne voi laitta myös talousbiojätettä, joka kompostoituu aikanaan mm.koristekasvien lannoitukseen tai katekompostina. Tästä ei itselläni vielä ole kertoa kokemuksia sillä vie oman aikansa, kunnes komposti alkaa toimimaan ja katetta alkaa syntymään. Lisää Biolanin Kompostikäymälästä sekä käyttöönotosta voit lukea Biolanin kotisivuilta. 



KÄYTÄNNÖN REALITEETIT


Täytyy myöntää, että omat odotukseni huusin käytöstä olivat todella suuret ja huomasin hyvin nopsaan, että olin näin perheeni osalta asettanut aivan liian korkeat odotukset: hyvä lämmin kesäpäivä oli aivan eri, kuin viileä ja sateinen aamu. Tai ilta. Yöstä nyt puhumattakaan. Siinä missä mökillä ulkohuusin oli pakko mennä keskellä yötäkin, sai kotona hipsiä rauhassa sisävessaan. Alkujaan sai myös muistuttaa vessan olemassaolosta, kunnes sinne alkoi jalat viemään jo ulkomuistista.

Käytäntöä ajatellen halusin ulkohuusista myös kivan näköisen ja ehdottomasti myös näppärän käsienpesupaikan. Tähän löytyikin ratkaisu vanhasta kiukaan vesisäiliöstä, jonka hanasta saa valutettua pesuvettä vatiin ja vadin voi tyhjentää pihalle. Erittäin kätevää!




LOPPUTULOS


Vielä ei voi vetää suuria johtopäätöksiä säästön kannalta, mutta jo kesän aikana säästettiin yhden kuution verran umpisäiliön tyhjennyksessä, vaikka saatiin huusi käyttöön vasta puolessa välissä tyhjennysväliä. Tästä on erittäin hyvä jatkaa ja käytössä tämän tulee olemaan aina niin pitkään, kunnes pakkanen puraisee kannikasta. Ja käymälän lämpöeristetyn rakenteen ansiosta täällä voi käydä talvellakin, jos vaan oma kantti kestää :) 

Jos yhtään tuntuu siltä, että haluaa omakotitalon pihalle ekologisen ratkaisun vessan suhteen, niin suosittelen kokeilemaan. Tähän todellakin tottuu ja lapsetkin juoksivat kesken leikin ennemmin pihavessaan, kuin sisälle, kun se siinä hollilla oli niin näppärästi. Mihinkään pihan perälle ei kannata vessaa laittaa, sillä mitä helpommin sinne pääsee ja vaivattomammin, sen varmemmin sitä myös käytetään. Kaiken kaikkiaan kuitenkin todella näppärä ja huoleton kakkosvessa vaihtoehdoksi, jos ulkona asiointi ei arvelluta :)

Mitä ajatuksia tämä herättää? Olisitko sinä valmis ottamaan ulkohuusin käyttöön omakotitalon pihalla vai onko se ihan vaan mökkijuttuja? :)



KAAMEASTA RUMILUKSESTA KODIN SYDÄMEKSI!

maanantai 25. toukokuuta 2020




Tervehdys! Täällä ollaan puuhasteltu kotona yhtä ja toista kevään mittaan, ja meille on remonttien lisäksi tulossa jotain todella mahtavaa ja mielenkiintoista ulos :) Tästä kerron teille hiukan lisää myöhemmin, kunhan saadaan homma siihen malliin, että jotain konkreettista kerrottavaa on :) Mutta mennäänpä sitä ennen käymään meidän keittiössä!
Sisällön tarjoaa Blogger.

Pages

Theme Designed By Hello Manhattan
|

COPYRIGHT

PIIRTO PHOTOGRAPHY 2019