OLOHUONEEN UUSI ILME | sohva

perjantai 31. tammikuuta 2020




Instagramin puolella kerroinkin aikaisemmin, että tälle vuodelle oli suunnitteilla yksi iso hankinta sisustusrintamalla: ja se oli sohva. Sohvaa ei olekaan ollut vuosikausiin vaan sen korvaajana on toiminut kaksi vanhaa laveria, joista tein sohvan. Tämä toimi vallan hyvin aikansa, mutta eihän se sellainen ollut selkäystävällinen saatika että patjat olisivat kestäneet jatkuvaa käyttöä. Laverisohva yksinkertaisesti kului käytössä ja kun jo kolmatta kertaa olisi pitänyt uusia sekä patjanpääliset ( pelavapääliset ihan kuluivat käytössä puhki! ) että tyynyjen pääliset, päätin, että nyt alkaa oikean sohvan etsiminen.

KOTITÖIDEN JAKAMINEN | To Do-listat

sunnuntai 19. tammikuuta 2020




Käsi ylös, joka suunnittelee kotitöiden tekemistä, varsinkin niiden vähemmän tärkeiden nippelijuttujen, ja sitten unohtaa ne? Heps, täällä nousee molemmat kädet! Kotoa löytyy monta pientä asiaa, jotka vaatisi hieman aikaa ja vaivaa, mutta ei välttämättä ole niitä listan kärkipään juttuja: pienet vaatteet kierrätykseen, setvi rikkinäiset vaatteet, raivaa se "monitoimilaatikko" keittiöstä yms. Nämä huomaa kesken päivän aina jotain muuta tehdessä ja painaa itselleen mieleen, että hei tuon teen kyllä heti, kun liikenee joutoaikaa. Ja kappas. Sitä joutoaikaa ilmaantuessa on täysin unohtanut näiden pienten kotitöiden olemassaolon! Tähän otinkin tälle vuodelle uuden käytännö ja saas nähdä kuinka se toimii!

ARKI LOMAN JÄLKEEN | lomalta paluu vinkit

keskiviikko 8. tammikuuta 2020


 



Arki loman jälkeen voi takkuilla ja tuntua ahdistavalta loman viimeisinä päivinä. Usein ollaan otettu rennosti kodin askareet ja vietetty myöhäisiä iltoja ja ehkäpä nukuttu tavallista pidempään eikä normaaleista aikatauluista olla pidetty ihan just niin tarkkaan kiinni. Arjen rutiineihin paluu ja tiukat aikataulut viikolla saattaa leppoisan irtioton jälkeen tuntua vallan vastenmieliseltä ja ajatuskin paluusta aikataulutettuun elämään ahdistaa! Miten täällä on arkiaamut lähteneet käyntiin pitkien pyhien jälkeen ja millä vinkeillä tästä ensimmäisestä viikosta saisi mielekkään?

LASTEN KANSSA LUONNOSSA

sunnuntai 5. tammikuuta 2020



Lapset ja luonto kuuluu mielestäni yhteen ja kulkevat vähän kuin käsi kädessä. Luonto tarjoaa niin paljon helppoa ja monipuolista virikettä lapsille, ettei sitä pitäisi unohtaa. Vaikkakin nykymaailmassa iso osa lapsen ajasta tuntuu  menevän erilaisten tietokoneiden, tablettien ja muiden sisäpelien parissa. Myönnän, itsekin annan helposti lapsilleni luvan katsoa netistä lasten ohjelmia tai pelata kännykällä, mutta vastapainona tälle pyrin tuomaan heille kokemuksia ja muistoja luonnossa liikkuen. Vaatiiko tämä meiltä aikuisilta sitten suuria ponnistuksia tai etukäteissuunnitelmia, jotta luonnossa liikkuminen toisi lapselle upeita kokemuksia? Vai tarvitseeko sen tuodakaan upeita kokemuksia vai riittääkö heille "ihan tavallinen retki"?

UUSI VUOSI 2020

keskiviikko 1. tammikuuta 2020




Tänään on vuoden 2020 ensimmäinen päivä. Nukuttiin pitkään ja valvoin myöhään. Tavallaan eilinen oli yksi päivä muiden joukossa, sillä me emme oikein mitään erityistä tehneet: olin päivän kotona nuorimmaisen kanssa, kävimme ulkona peuhaamassa lumisateessa ja teimme herkkuja uuden vuoden "juhlaa" varten. Vuosi päättyi pyykkivuoreen ja siitä alkaa myös uusi vuosi, mutta mitähän se mahtaa tuoda tullessaan? Toiveita, tavotteita, pelkoja ja muutoksia?

Sisällön tarjoaa Blogger.

Pages

Theme Designed By Hello Manhattan
|

COPYRIGHT

PIIRTO PHOTOGRAPHY 2019