MITEN SE SUJUI? | KASVISRUOKAVIIKKO

perjantai 31. toukokuuta 2019




Viimeviikolla heitin itselleni ( ja perheelleni ) haasteen koko viikon kasvisruokavaliosta. Itse olin valmis haasteeseen enkä kokenut sitä omalta kohdaltani kovinkaan haastavaksi - mutta kenelle se oli vaikeaa? Kuka suostui syömään ja kuka ei? Mitä me syötiin ja mitä viikosta jäi käteen? Ja näihän se sujui:


MILLAINEN ON MEIDÄN MAKKARI? | TUNNELMIA

lauantai 25. toukokuuta 2019




Meidän makkari on kaikista pienin huone talossamme. Se on noin 3,5 x 2,30 metriä, joten sinne ei kovin paljon mitään mahdu, mutta kaikki tarpeellinen kuitenkin. Tämä huonen oli ennen vanhimman tyttären huone ja siinä komeili vielä silloin vanha puuhella, joka ei kylläkään ollut enää siihen aikaan käytössä - jokseenkin tuntui turvattomalta ajatukselta poltella puuhellassa tulta ja jättää se kuuman hellalevyn kanssa vartioimatta lapsen huoneeseen! Huoneessa kun ei ollut muuta lämmitystä, mutta isomman makuuhuoneen takka lämmitti onneksi tuonkin tilan, kun muuton ympärillä ei ollut väliseiniä erottamaan varsinaisesti huoneita toisestaan. Muutoksia kuitenkin tehtiin, neiti siirtyi alakertaan omaan huoneeseen ja me tähän pieneen. Mitä kaikkea täällä sitten tehtiinkään pintojen suhteen?

KASVISRUOKAA KOKO VIIKKO | HAASTE

maanantai 20. toukokuuta 2019




Kuinka teidän perheessä otetaan kasvisruokapäivä vastaan? Täällä se aiheuttaa pientä kulmien kurtistusta sekä murahtelua miesimmeisen puolelta, mutta siitäkin huolimatta haastoin perheemme viettämään koko viikon kasvisruuan parissa! Se, miten siinä loppujen lopuksi onnistumme, jää nähtäväksi ja taisin jo tänään kaupan kassalla mainita, että mieheni mahdollisesti asioi täällä entistä useammin viikon aikana einesruokien merkeissä. Toiveenahan kuitenkin on, että tämä vannoutunut lihansyöjä, joka ei syö eden jauhelihamureketta, jos se on porkkanan muotoiseksi paistettu, nauttisi tästä viikosta edes vähä - sekä sielullaan, että ruumiillaan.


TOINEN OLOHUONE | KESÄTERASSI






Eilinen sunnuntaipäivä oli todella kaunis ja lämmin! Vietettiinkin melkeimpä koko päivä pihalla laittaen kasvihuonetta sekä tätä meidän kuistia. Kuisti on talvella sellainen tavaroiden ja kaiken "rojun" säilytyspaikka ja kevät kun koettaa, alkaa siivoaminen. Viime kesänä virittelin valkeat verhot osittain kuistille ja ne olivatkin niin kivat, että tänä vuonna ajattelin toteuttaa sen vähän isommin. Eilen illalla piti vielä 9 maissa käydä nappaamassa pari kuvaa terassilta, kun en malttanut aamuun odottaa :)

ÄITIENPÄIVÄ JA 4V SYNTTÄRIT | JUHLAVIIKONLOPPU

perjantai 17. toukokuuta 2019




Toukokuu 4 vuotta sitten oli jännää aikaa - silloin olimme matkalla kohti Joensuun synnytysosastoa. Matkaa oli sen verran, että yöksi oli jäätävä, jos mitään ei tapahtuisi, ja passittavat vielä kotiin. Edestakainen matka ei houkutellut lainkaan ja onneksemme saimme yöpyä mieheni sukulaisten luona. Tuosta viikonlopusta tulikin erityinen ja mieleenpainuva! Jännitimme viime hetkille saakka, saako tytär saman syntymäpäivän, kuin isänsä, mutta pinkaisi maailmaan juuri edeltävänä päivänä! Ja nimen omaan pinkaisi: kaiken sen odottelun ja tuskailun jälkeen, kun mitään merkkejä ei neidin saapumisesta näkynyt, hän 9 minuutin jälkeen olikin sylissäni. Sinä viikonloppuna juhlittiinkin vastasyntynyttä, mieheni syntymäpäivää sekä äitienpäivää - väsyneinä, mutta onnellisina.  

PUUTARHAN RAKENNUSTYÖT | PITKÄ LISTA

perjantai 10. toukokuuta 2019




Aloitin viime kesänä rakentamaan meidän pergolan pohjaan kivistä lattiaa ja sainkin sen lähes kokonaan valmiiksi, vain yksi pieni nurkkaus jäi vailla kiviä. Viime kesän ollessa enemän kuin kiireinen töiden osalta ja viettäessämme suuren osan ajasta kipeän lapsen kanssa Kuopio lastenosastolla, jäi piha monilta osin jälleen kesken. Tälle kesälle olenkin ottanut vain pienen projektitavoitteen pergolan osalta, vaikka monen monta toivetta ja suunnitelmaa olisikin listalla.


ROOSAN SÄVYJÄ | EKOLOGINEN VAIHTOEHTO

lauantai 4. toukokuuta 2019







Roosa sekä keltainen ovat tämän vuoden sisustuksen hittivärejä, jonka varmasti moni teistä on jo huomannutkin! Yleensä en hirveästi trendivärien perään huutele ja tänäkin keväänä ajattelin skipata uudet tuulet ja mennä samoilla vanhoilla tyynynpäällisillä, mitä tähänkin asti. Toisin kuitenkin kävi, sillä mustavalkoisten tyynyjen armeija alkoin hiukan tympäisemään ja raikas, aurinkoinen kevätsää sai aikaan kaipuun kevyisiin pastelliväreihin.

KUINKA VAPUN VIETTO ON MUUTTUNUT? | PERHE

torstai 2. toukokuuta 2019





Vappu.

Vappuaatto on muuttanut merkitystään sekä tapojaan todella paljon siitä, mitä se vielä 10-20 vuotta sitten oli. Silloin nuorempana jännättiin kovasti sitä, sataako lunta vai olisiko keli ehkä kenties tänä vuonna niin lämmin, että juhliminen kavereiden kanssa olisi mahtavaa aurinkoisessa säässä? Kenen luona oli bileet, minne matka jatkui siitä ja pukeudutaanko vai ei? Nyt, kahden lapsen, omakotitalon sekä yrittämisen keskellä vapustakin on muotoutunut jotain vallan toisenlaista.

Sisällön tarjoaa Blogger.

Pages

Theme Designed By Hello Manhattan
|

COPYRIGHT

PIIRTO PHOTOGRAPHY 2019