ÄITIENPÄIVÄ JA 4V SYNTTÄRIT | JUHLAVIIKONLOPPU

perjantai 17. toukokuuta 2019




Toukokuu 4 vuotta sitten oli jännää aikaa - silloin olimme matkalla kohti Joensuun synnytysosastoa. Matkaa oli sen verran, että yöksi oli jäätävä, jos mitään ei tapahtuisi, ja passittavat vielä kotiin. Edestakainen matka ei houkutellut lainkaan ja onneksemme saimme yöpyä mieheni sukulaisten luona. Tuosta viikonlopusta tulikin erityinen ja mieleenpainuva! Jännitimme viime hetkille saakka, saako tytär saman syntymäpäivän, kuin isänsä, mutta pinkaisi maailmaan juuri edeltävänä päivänä! Ja nimen omaan pinkaisi: kaiken sen odottelun ja tuskailun jälkeen, kun mitään merkkejä ei neidin saapumisesta näkynyt, hän 9 minuutin jälkeen olikin sylissäni. Sinä viikonloppuna juhlittiinkin vastasyntynyttä, mieheni syntymäpäivää sekä äitienpäivää - väsyneinä, mutta onnellisina.  








TOUKOKUU, JUHLAKUU


Toukokuulle sattuu paljon juhlia, on vappu, äitienpäivä sekä tietysti nämä synttärit ja koska kukaan ei koko aikaa jaksa olla juhlia järjestämässä, olen oman käden oikeudella sulattanut yhteen sekä äitienpäivän, että nuo molemmat synttärit! Tällä hetkellä 4 vuotias on se, joka odottaa juhlaa eniten, ja joka ei onneksi vielä ymmärrä sitä, että siinä samalla vähän juhlitaan muitakin, eikä vain hänen päiväänsä yksinoikeudella. Mies ei onneksi hänkään osoita eriävää mielipidettä siitä, että syntymäpäiväkakku tänäkin vuonna oli karkkikakku vaaleanpunaisine kynttilöineen. Toki juhlatoiveet ovat hieman erilaiset 4 vuotiaana, kuin yli 30 vuotiaana ja mies taitaa olla tyytyväinen niihin muihin asioihin juhlinnan sijaan: hieman omaa aikaa ja rauhaa sekä yhdessäoloa hetki. Kakkut, lahjat sekä juhlahumu jääköön lasten nautittaviksi!






 


VINKKI: ÄLÄ STRESSAA KORISTEISTA

Itse kylläkin välillä mietin, miten mukava olisi viettää rauhallinen äitienpäivä ilman vieraita. Että ne muut juhlat olisikin jo juhlittu ja saisi olla vaan tuon päivän miettimättä kakkua, tarjottavia sekä muita oheistuotteita, mitä tuollainen neljä vuotias osaakin toivoa. Sivuhuomautuksena lisättäköön, että onneksi tuon ikäinen ei vielä välitä sen kummemmin muusta, kun kakusta sekä siitä paketista. Muutama ilmapallo sekä koristevalonauha roikkumassa katossa oli jo omiaan aiheuttamaan huudahduksia " IHANA! Maailman paras päivä, en voi olla todellista! " Ei tarvittu kuuttasataa ilmapalloa, lukemattomia paperikoristeita tai teemaa - pienellä vaivalla selvisin ja samoilla kierrätetyillä paperikennopalloilla, jotka ovat palvelleet viimeiset neljä vuotta! Joten, älkää hyvä äidit miettikö liikaa sitä, miltä juhlatilan tulisi näyttää! Ei tarvitse tilata Wishiltä eikä muualtakaan teemavarusteita, hyvin vähään ovat nuo lapset tyytyväisiä :)

Juhlaviikonloppu hurahti todella nopeaan ja uskomatonta kyllä, stressivapaasti! Tällä kertaa en todellakaan miettinyt ja murehtinut liikoja siitä, onko kaikki varmasti tip top ja lautaset rivissään ja lusikat suorana. Lapset auttoivat kattamaan päydän ja sinne meni eriparilautaset ja kahvikupit, vähän vinksallaan olevat lautasliinat ja lusikatkin mikä missänkin, mutta mitäpä sen väliä - heille se riiti, heistä se oli ihanaa ja mukavaa ja kuka niitä oikeastaan sillä silmällä edes katsookaan? Paitsi ehkä sinä itse ;)

Kivaa perjantaita murut!

Sirpa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun piipahdit! Haluatko jättää terveisiä minulle? :)

Sisällön tarjoaa Blogger.

Pages

Theme Designed By Hello Manhattan
|

COPYRIGHT

PIIRTO PHOTOGRAPHY 2019