TOINEN OLOHUONE | KESÄTERASSI

maanantai 20. toukokuuta 2019






Eilinen sunnuntaipäivä oli todella kaunis ja lämmin! Vietettiinkin melkeimpä koko päivä pihalla laittaen kasvihuonetta sekä tätä meidän kuistia. Kuisti on talvella sellainen tavaroiden ja kaiken "rojun" säilytyspaikka ja kevät kun koettaa, alkaa siivoaminen. Viime kesänä virittelin valkeat verhot osittain kuistille ja ne olivatkin niin kivat, että tänä vuonna ajattelin toteuttaa sen vähän isommin. Eilen illalla piti vielä 9 maissa käydä nappaamassa pari kuvaa terassilta, kun en malttanut aamuun odottaa :)












Koska kesä tuo mukanään kärpäset ja muut ötökät, en halunnut mitään superarvokasta terassille asentaa verhoiksi, joten Ikean halpisverhot ajavat tässä kohtaa asiansa vallan mainiosti. Verhot tuo tilaan jotenkin tosi kivan olohuonemaisen fiiliksen ja toimivat kivana näkösuojana kaikelle sille keskeneräisyydelle, joka siellä täällä pihaa on valloillaan. Salaa toivon, että nevähän edes hillitsisi itikoiden hyökkäykseltäkin, mutta se taitaa olla turha haave vaikka asensinkin verhot melkeimpä joka seinälle grillipaikkaa lukuunottamatta.

TERASSIN SISUSTUS

Tänäkään vuonna en terassille ostanut mitään uutta ( Ikean verhoja lukuunottamatta ) vaan samoilla vanhoilla kalusteilla mennään. Ihmeen hyvin nämä ovat kestäneet, vaikka jo yli 10 vuotta ovat olleet käytössä. Viime tai sitä edeltävänä kesänä vahasin ne mustaksi ja vähän jo näyttää siltä, että uusinta voitelu olisi edessä.

Nuo matot oliva talvella meillä keittiössä, mutta huh sentään, jopas karisivat! Ne eivät missään maailman parhaassa kunnossa enää ole, mutta kyllä ne vielä tämän kesän menevät. Muutenkin terassin sisustus koostuu esineistä, jotka miellä on sisälläkin käytössä, mutta kesäksi ne vaan siirtyy ulos. Suurin ja parhian sisustuselementti on tietysti ne kesäkukat, joita hankinkin eilen jonkin verran jo. Mitään suuren suuria määriä en kukkia vielä terassille laittanut, ehkäpä muutama kiva amppelikukka vielä tuonne nurkkaan olisi kiva! Korista sekä pihavaloista tein vielä pienen valaisiminen pöydän päälle, joka on varmasti kiva kesäiltojen hämärtyessä :)

Kivaa alkanutta viikkoa sinne :)

Sirpa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun piipahdit! Haluatko jättää terveisiä minulle? :)

Sisällön tarjoaa Blogger.

Pages

Theme Designed By Hello Manhattan
|

COPYRIGHT

PIIRTO PHOTOGRAPHY 2019