Vihdoin! Remontoitu makkari!

tiistai 12. toukokuuta 2020



Joskus se vaan ottaa oman aikansa - tarkalleen sen 9 vuotta. Yläkerran makkari on ollut aina se remppakohde, joka ei ole ollut listan kärkipäässä, vaan siellä jossain "tehdään joskus, jos silloinkaan". Eihän tämä ihan hirveä ole ollut, mutta vaati jo kipeäsi pientä päivitystä. Varsinkin sen jälkeen, kun nuorimmainen asusti täällä reilun vuoden ja onnistui sekä piirtämään, että repimän seinien tapetit siihen kuntoon, ettei niitä enää kärsinyt katsella. Mutta mitäs täällä on tehty ja mitä on vielä tekemättä?



Remontithan on täällä aina tehty oman rahapusiin paksuuden mukaan eli ei mitään järin radikaalia ja kallista vaan pyritään tekemään ajan ja rahojen rajoissa remontit. Aika on valitettavasti ollut viime aikoina sen verran kortilla, ettemme tähänkään tilaan tehneet mitään massiivista remonttia vaan mentiin vähän siitä, mistä aita oli matalin. Eli emme suinkaan poistaneet vanhoja Halltex levyjä seinistä vaan kitattiin reiät ja painaumat ( on muuten pehmeää tavaraa ja äkkiä on painaumia ) ja jätettiin vanha tasoitetapetti seinään tapetinpoiston jäkeen. Onneksi tällä kertaa vanha tapetti lähti kuin unelma, yhtenä isona vuotana sai repiä irti koko kärsineen komeuden! Erittäin harvinaista herkkua.

Maalia vai tapetti. Aina se sama kysymys, mutta ah näin välillä tiuhaan seinän väriä vaihtavana yksilönä, totesin maalipinnan olevan vallan kätevä - riippumatta siitä, että varaamani kukkatapetti oli erään mielestä liian mummo. Pidän oikeuden olla erittäin toista mieltä asiasta. Mummotapetti siirtynee siis alakerran ruokailutilaan. Seinien väreiksi muotoiutui Tikkurilan L487 Kontiainen sekä H484 Mulperi. Yleensä en ihan hirvittävän kauaa mieti sävyjä, mutta alakerran seinien väristä sen verran oppineena tein seinään koemaalauksen Piazzalla, joka oli alkuperäinen värivaihtoehto: mutta, kuten jo osasin arvatakin, se näytti todella viileän harmaalle, johtuen valosta, joka tulee ikkunasta. Joten koetin valita niin lämpimän vaalean kuin vain uskalsin, ettei jää liian keltaiseksi vaan olisi sopivan viileän "greige". Toistaiseksi näyttää nappivalinnalle, vaikka täytyy siltikin myöntää, että valo tekee tästäkin hiukan violettimaisen tiettyyn aikaan päivästä.    






Tuonne oikealle puolelle on tulossa vaatekomero, ns.pieni walk in closet, mutta se odottelee vielä verhosysteemiä oveksi. Sisäkatto olisi tarkoitus vielä levyttää myöhemmin uudelleen, joten listat saa vielä odottaa jonkin tovin asennusta :) Mutta ai että tykkään! Kerrassaan ihanaa ajatella jo sisustusjuttuja täälläkin ihan oikeasti, kun ei tarvitse repaleista tapettia enää katsella!


5 kommenttia:

  1. Tosi kiva tuli tästä huoneesta! Meillä oli kontiainen edellisen kodin olohuoneessa, tosi kiva sävy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsehän olin sitä mieltä, että ei laiteta vaan mennään yhdellä värillä, mutta kaipa se on joskus edes joustettava :D

      Poista
  2. Hei, ihana tunnelma.
    Mistä noi verhot ja verhotanko ovat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka :) Verhotangot ovat ihan perus rautakauppakamaa ja verhot löytyi Jotexilta alennuksesta :)

      Poista

Kiitos kun piipahdit! Haluatko jättää terveisiä minulle? :)

Sisällön tarjoaa Blogger.

Pages

Theme Designed By Hello Manhattan
|

COPYRIGHT

PIIRTO PHOTOGRAPHY 2019