KEVÄÄN MIELIHALUJA | TUOLIT

perjantai 15. maaliskuuta 2019





Olen pitkään haaveillut Paronlan Vintage tuolin kaveriksi toista samanlaista olohuoneeseen, mutta mieleni muuttui kovin nopeasti nähtyäni nämä uutukaiset netissä: Lounge tuolit, jotka ovat sekä malliltaan, että väriltään täydelliset.



Meillähän ei sohvan lisäksi ole oikein muita istumapaikkoja olohuoneessa, kuin tämä rottinkituoli ja varsinkin vieraiden käydessä sitä kaipaa vähän enemän istumapaikkoja. Mitään suuren suuria ratkaisuja tänne en haluaisi, ja kaksi Vintage tuolia vierekkäin olisi ehkä hitusen liian kookas ratkaisu.


 PAROLAN ROTTINKI




Haaveilussani pääsin jo niin pitkälle, että katselin Vintage tuolille uutta paikkaa. Yläkerran makuuhuoneeseen se menisi oikein kivasti, samoin pihasaunan takkahuoneeseen. Sivulauseessa todettakoon, että molemmat tilat ovat aivan hirvittävän kesken! Makuuhuoneesta uupuu vielä pieni lipasto, jonne saisi lakanat sekä tyynyliinat nätisti ( nyt ne on miehen vaatekomerossa ) ja pieni työtaso ompelukonetta varten on myös To Do - listalla. Takkahuoneesta en välittäisi edes tässä kohtaa puhua, niin on kesken se.

Tälläisiä haaveita täällä. Ajattomia klassikoita!

Sirpa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun piipahdit! Haluatko jättää terveisiä minulle? :)

Sisällön tarjoaa Blogger.

Pages

Theme Designed By Hello Manhattan
|

COPYRIGHT

PIIRTO PHOTOGRAPHY 2019