Kävimme lasten kanssa piipahtamassa ukin luona omassa lapsuudenkodissani, ja ai että jotenkin tuli tosi nostalgiset fiilikset! Me ei kovinkaan usein olla käyty moikkaamassa ukkia maalla, ja nyt ehkä jo senkin takia iski itselleni tosi vahvat muistot kotipaikasta ja ne kaikki ihanat hetket, kun juostiin pitkin peltoja lapsena. Meidän lapsuus oli todella erilainen ja vapaa, työntäyteläinen ja mukava. Koska me asuttiin maalla, meidän piha ulottui niin kauas, kuin jaksoi kävellä, joten koti, piha ja kaikki se luonto ympärillä tuli koluttua lapsena läpikotaisin - ja näitä paikkoja oli pakko päästä omille lapsilleni esittelemään.
Tämä "vanhatupa" oli meidän koti lapsena ensimmäiset 5-6 vuotta ja siellä elettiin aika erilaista elämää, mitä myöhemmin uudessa kodissa, joka rakennettiin samaan pihapiiriin. Meillä ei esimerkiksi ollut juoksevaa vettä saati viemäröintiä ja vessa olikin viisipaikkainen ulkohuussi navetan jatkeena. Pieni pihasauna löytyi alapihalta ja sinne juostiin -30 asteen pakkasella saunomaan sen kummempia asiaa ihmetellen.
En muista, että olisin lapsena koskaan osannut ajatella, että onpas erilaista vaan asuttiin ja elettiin ihan normaalia lasten elämää. En edes muista, että olisi koskaan palentanut, vaikka kyllä tuolla tuvassa osasi talvella kylmä olla!
Ruokakomero. Ai että. Täällä säilytettiin kaikenlaista ja ehkä kaikista mieleenpainuvin kokemust koko komerosta oli se, kun juuri ja juuri yletyin pöydän reunalle kurottamaan herkkuja ja silloin napsahti sormet hiirenloukkuun! En kertonut kenellekkään asiasta, koska en olisi tietenkään saanut olla herkkuja siellä salaa napsimassa. Tuolta pääsi myös yläkerran ullakolle, joka oli lapsena jännä ja pelottava paikka.
Meillä oli lehmiä ja me oltiinkin ihan jo pienestä pitäen mukana kaikissa töissä, mihin vaan pystyttiin. Muistan, että heiniä nostettiin siihen aikaan vielä seipääseen kuivumaan ja vasta vähän myöhemmin alettiin niitä paalaamaa. Kivien keruu pelolta, paalien mättö ja kun jalat ylsivät traktorin polkimille, ajettiin myös kärriä pellolla ja toiset viskoi paalit kyytiin. Melkein toivoisin, että asuttaisiin maalla edelleen, jotta lapset oppisivat työnteon ja sen merkityksen. Koska vanhemmat joka tapaukessa joutuivat lähtemään töihin, oli meidän oltava mukana, koska ei me voitu kotiinkaan jäädä.
Kerran isä kysyi meiltä, lähdetäänkä käymään Linnanmäellä ja tottahan toki me oltiin heti menossa! Ihmeteltiin kyllä kovasti, kun lähdettiin kävellen kohti tuota huvipuistoa, tarvottiin pitkin peltoa ja metsikköä, kunnes pääsimme korkealle kukkulalle ja isä sanoi, että noin, katselkaas maisemia, nyt ollaan Linnanmäellä!
Niin olimmekin, mutta ei ihan siellä huvipuistossa, minne siskon kanssa oletimme pääsevän :D Tämä linnanmäki pitikin sitten omille lapsillenikin näyttää ja kyllähän tuo maisema oli upea!
Molemmat lapset olivat sitä mieltä, että kesällä tänne on tultava ainakin kahdeksi viikoksi, tai vähintään viikoksi. Tähän saattoi osasyy olla naapurin hevoset, joita käytiin ihastelemassa. Oli kyllä tosi ihana nähdä miten he juoksivat pitkin peltoja ihan kuten mekin pienenä siskon kanssa. Salaa haaveilen, josko tuonne joskus voisi muutta takaisin, mutta saas nähdä. Välimatkat ovat pitkät joka paikkaan, mutta ainakin rauha on taattu!
Sirpa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun piipahdit! Haluatko jättää terveisiä minulle? :)