ROOSAN SÄVYJÄ | EKOLOGINEN VAIHTOEHTO

lauantai 4. toukokuuta 2019







Roosa sekä keltainen ovat tämän vuoden sisustuksen hittivärejä, jonka varmasti moni teistä on jo huomannutkin! Yleensä en hirveästi trendivärien perään huutele ja tänäkin keväänä ajattelin skipata uudet tuulet ja mennä samoilla vanhoilla tyynynpäällisillä, mitä tähänkin asti. Toisin kuitenkin kävi, sillä mustavalkoisten tyynyjen armeija alkoin hiukan tympäisemään ja raikas, aurinkoinen kevätsää sai aikaan kaipuun kevyisiin pastelliväreihin.







EKOLOGINEN VAIHTOEHTO SISUSTAMISESSA

Itselleni ehdottoman tärkeää on se, että tuotetta oikeasti käytetään, eikä se jää viikon ihmeeksi. Tuotteen ei tarvitse aina olla kallis designtuote vaan se voi olla ihan vaikka euron maljakko, jos se tulee pitkäaikaiseen käyttöön. Koetan parhaani mukaan myös huomioida sen, että tuote on helposti kierrätettävissä muissakin tiloissa, jos ilmettä haluaa vaihdella. Meillä sisustustavarat vaihtavatkin usein paikkaa ja niitä kierrätetään sekä sisätiloissa, että pihasaunan takkahuoneessa. Värimaailmojen on myös hyvä käydä yksiin jo valmiina olevien esineiden kanssa, ettei tarvitse kaikkea laittaa uusiksi. Jonkin aikaa sainkin etsiä sopivan sävyisiä tyynyjä, jotka kävisivät useaman muunkin tyynyn kanssa yhteen myöhemmin.  

Yllätyksekseni tyynyjä etsiessä, löysin Ellokselta ekologisen vaihtoehdon:

Tyynynpäällinen samettia (ekologista puuvillaa). Kasvivärjätty  jokainen tyynynpäällinen on sävyltään ainutlaatuinen. Tuotteessa on ekologista puuvillaa, joka on viljelty ilman kemiallisia torjunta-aineita, keinotekoisia lannoitteita ja geenimanipulointia (GMO). Viljelijöiden työolosuhteet ja viljelysmaa ovat näin myös paremmat. GOTS-sertifikaatti ONE-1844. Tuote sisältää ekologista materiaalia, joka on viljelty ilman kemiallisia torjunta-aineita, keinotekoisia lannoitteita ja geenimuuntelua (GMO). Tuote täyttää GOTS-sertifikaatissa määritellyt vastuullista valmistusta koskevat ihmisoikeus- ja ympäristövaatimukset aina materiaalin tuotannosta lopputuotteeseen asti. Tuotteen ympäristövaikutukset ovat pienemmät kuin tavanomaisesti tuotettujen tuotteiden.


Tämä kuulosti tosi hyvälle vaihtoehdolle, joten CARMELINA - päällinen lähti matkaan. Kuluttajana en todellakaan ole täydellinen maailmanpelastaja, mutta edes pienillä teoilla koetan vaikuttaa. Kuten jo yllä mainitsin, tuote voi olla vaikka euron korista, kunhan se tulee käyttöön. Nytkin sohvalle löysi tiensä pari muuta tyynyä, jotka eivät ekologista vaihtoehtoa täytä valmistuksellaan, mutta ovat käytössä taatusti siitäkin huolimatta aina pölyrätin materiaaliksi saakka. Kyllä, meillä kuluneet tekstiilit hyötykäytetään viimeisenä siivouksessa tai autotallissa.








Omatuntoni sai kyllä todella kovan kolauksen heti, kun olin asetellut tyynyni sohvalle ja heräsin seuraavaan aamuun: täysi talvi pihalla. Lunta 15cm ja sataa vaan koko ajan. Ajatus uusista tyynyistäni ei herättänyt enää kyllä minkäänlaista ihastusta, lähinnä muistuttelee itseäni siitä, miten tärkeää olisi entistä enemän panostaa ilmastoasioihin, kierräykseen sekä kulutustottumusten muuttamiseen.

Sirpa

2 kommenttia:

  1. Tosi kauniit päälliset! Niin se roosa vaan sinnekin lopulta tuli ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! No niinpä, just vein talvella studiolle vanhat roosat ja ai että näytti kivalle! Raahasin tytön huoneesta vaaleanpunaisen viltinkin olkarin :D

      Poista

Kiitos kun piipahdit! Haluatko jättää terveisiä minulle? :)

Sisällön tarjoaa Blogger.

Pages

Theme Designed By Hello Manhattan
|

COPYRIGHT

PIIRTO PHOTOGRAPHY 2019